Lapset oppivat luonnostaan käyttämään kieltä, jota ympäristössään kuulevat. He osaavat puhua sitä, jokunen ehkä kirjoittaa ja lukeakin, jo ennen oppivelvollisuuden alkamista. Silti kouluissa opetellaan yhteiset kirjoittamisen säännöt ja muodot sekä kielioppi. Myöhemmin tarkastellaan myös eri tekstilajeja ja harjaannutetaan lähdekriittisyyttä. Tarkoituksena on oppia lukemaan sekä itse tuottamaan monenlaisia tekstejä ja puheita, joilla voi olla erilaisia päämääriä. Vaikka kieli siis on periaatteessa kaikkialla läsnä oleva ja hyödyllinen asia, voi sitä ymmärtää ja hyödyntää vielä paljon paremmin, kun saa oppia, milloin ja missä käytetään minkäkinlaista kieltä ja ennen kaikkea miksi.
Tämän päivän lapset ovat diginatiiveja, jotka ovat kasvaneet ympäristössä, jossa tietotekniikka ja media on yhtä itsestäänselvä asia kuin puhuttu kieli. Lapset katselevat TV-ohjelmia, kuuntelevat radiota ja voivat lukutaidottomuudestakin huolimatta käyttää melko sujuvasti internettiä ja erilaisia sivustoja siellä. Lukutaidon kehityttyä mukaan astuvien sivustojen määrä laajenee, ja usein lapsi liittyy osaksi esimerkiksi sosiaalista mediaa. Kuitenkin yhtä lailla kuin kielen kanssa, on myös mediaa, "välinettä", "viestintäkanavia", opeteltava käyttämään ns. oikein, jotta siitä saa enemmän irti ja ymmärtää sen merkityksen.
Itse vielä alakoulussa ollessani harjoittelimme kyllä painetun median lukutaitoa ja soveltamista, mutta sähköinen media oli vasta kiivaasti kulta-aikaansa kohti kapuamassa. Ehkä siksi opettajamme ei antanut järin suurta painoarvoa sähköisten viestimien tehokkaan käyttämisen opiskelulle, tai ehkä hän ei itse liitutaulukauden edustajana ollut kunnolla käsityksissä internetin mahdollisuuksista oppimiskäytössä. Lopputulemana tiesin tuolloin, että tietokoneen kautta on mahdollista päästä käsiksi valtavaan määrään tietoa, mutta en oikein osannut etsiä sitä oikeista paikoista. Merkitsin koulutöihin lähteet ylös, mutta usein puutteellisesti ja jopa osaamatta arvioida lähteiden luotettavuutta. Sähköisen median, esimerkiksi yksittäisen nettisivuston tai -julkaisun, päämäärien tulkitseminen ei edes juolahtanut mieleeni.
Juuri noihin mediataitojen epäkohtiin alakoulun opetuksessa ollaan puuttumassa, ja syytä onkin, sillä alati nopeutuvien ja alaa vaativien viestimien virta ohjailee paljon arkipäiväämme, mikä edellyttää tuon virran hallitsemista. Hallitsemaan ja ymmärtämään oppiminen saa muun kasvatuksen mukana alkunsa kotoa, mutta jos vanhemmillekin sähköiset viestimet tai mediakriittisyys ovat hiemankaan harmaampi alue tietämyksessä, ei lasten medialle altistumiseen tai lasten omaan median käyttöön kiinnitettäne juuri huomiota. Siksi suurin työ lasten mediakasvatuksessa on koulun harteilla.
On paljolti mahdollista, että joidenkin vuosien päästä lapsia mediamaailmaan syvennyttäessäni he ovat joistakin asioista paljon paremmin perillä kuin minä. Kielenoppimisesimerkkini kautta kuitenkin olen sitä mieltä, että runsaasti sivistyssanojakin osaavalle lapselle on silti merkityksellistä iskoistaa, miten hän voi sanojaan järkevästi käyttää. Media liehuu jatkuvasti muuttuvissa tuulissa, samoin tavat medialle altistumiseen ja sen käyttämiseen. Pyrin pysymään niistä hajulla voidakseni hioa tulevien oppilaiden jo olemassa olevia mediankäyttötyökaluja ja antaa runsaasti uusia, jotta hekin saisivat noista tuulista voimaa purjeisiinsa matkata oikeaan suuntaan.
